Ehdokaskysely

Ehdokaskysely

Eurovaaliehdokkaat vastasivat kyselyyn vaatimuksistamme – katso vastaukset

Lisää ääntä -kampanjan ja Plan International Suomen nuorten ilmastoryhmän europarlamenttivaalien ehdokaskysely kartoitti ehdokkaiden ilmasto- ja luontokysymyskantoja. Kyselyn tavoitteena oli selvittää, millaisia tavoitteita ja polittiikkatoimia ehdokkaat tukevat ja priorisoivat kampanjansa ja tulevan vaalikauden aikana.

Kysely lähetettiin kaikille eduskuntapuolueiden eurovaaliehdokkaille, joiden yhteystiedot olivat julkisesti saatavilla. Saimme 36 vastausta, eli 22 % kontaktoiduista vastasi kyselyyn. Eniten vastaajia, 19, oli vihreässä ryhmässä. Perussuomalaisten ja Liike Nytin ehdokkailta taas vastauksia ei saatu lainkaan.

Vastanneiden ehdokkaiden kesken vallitsi konsensus siitä, että “EU:n on taattava kattavat vaikutusmahdollisuudet erityisesti niille, joihin ilmaston kuumenemisen ja luontokadon pahimmat inhimilliset vaikutukset kohdistuvat jo nyt” sillä yli 90 % oli väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Samoin alkuperäiskansaoikeuksien ja työntekijöiden sekä yksityisyrittäjien toimeentulon turvaaminen oikeudenmukaisella siirtymällä sai laajaa kannatusta vastanneiden kesken.

Planin nuorten ilmastoryhmän Tuuli-Maria iloitsee, että ehdokkaat ovat valmiita kuulemaan niitä, jotka ilmastonmuutoksesta kärsivät: “Lähetimme ehdokkaille videoterveiset, jossa Albert Ugandan nuorten ryhmästämme kertoi kandidaateille hieman siitä, miten ilmastonmuutos näkyy käytännössä ugandalaisten elämässä. Sään ääri-ilmiöt kuten rankkasateet ja tulvat, äärimmäinen kuivuus ja lämpöaallot vaikuttavat mm. viljelyksiin ja aiheuttavat paikallisille yhteisöille moniulotteisia ongelmia. On äärimmäisen tärkeää, että kuulemme ilmastokriisin vaikutuksista juuri heiltä, joita ne eniten koskettavat.”

Eniten hajontaa oli kysymyksessä siitä, tulisiko perustaa uusi luontorahasto ennallistamisen vauhdittamiseksi. Jotkut vastaajista näkivät, että jo olemassa olevia rahastoja voisi hyödyntää tai jäsenmaita velvoittaa toimiin ilman rahaston apua.

Pääasiassa kyselyssä korostui ehdokkaiden samanmielisyys kampanjan teemojen kanssa ja on mahdollista, että hajontaa ehdokkaissa on tapahtunut siinä, ovatko he vastanneet kyselyyn.

Kysely sisälsi seuraavat kahdeksan kampanjan vaalitavoitteiden mukaista väittämää. Voit tutustua tarkemmin vastauksiin sekä avoimiin selitteisiin katsomalla tulokset kokonaisuudestaan tästä linkistä.

  • EU:n on oltava ilmastoneutraali viimeistään vuoteen 2040 mennessä.
  • Fossiilienergian käyttö ja metsäbiomassan suorat ja epäsuorat tuet on lopetettava.
  • Maataloustuet on ohjattava ympäristön kannalta kestävään kasvipohjaiseen ruoantuotantoon.
  • Maa- ja meripinta-alasta on suojeltava 30 prosenttia.
  • Perustetaan uusi luontorahasto ennallistamisen vauhdittamiseksi.
  • Alkuperäiskansaoikeudet on turvattava oikeudenmukaisessa siirtymässä. Alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeus ja maankäyttöoikeudet on tunnustettava ja niitä on kunnioitettava.
  • Työntekijöiden sekä yksityisyrittäjien toimeentulo on turvattava oikeudenmukaisessa siirtymässä sekä rahallisella tuella että koulutusmahdollisuuksia tarjoamalla.
  • EU:n on taattava kattavat vaikutusmahdollisuudet erityisesti niille, joihin ilmaston kuumenemisen ja luontokadon pahimmat inhimilliset vaikutukset kohdistuvat jo nyt.
FI